perjantai 31. elokuuta 2012

Loma jatkuu Naxoksella

Keskiviikkona olimme kansainvälisellä retkellä, jossa kävimme mm. vanhassa oliiviöljypuristamossa, kitrontislaamossa sekä Apollonasin kalastajakylässä. Tuuli oli edelleen navakka. Retki sinänsä oli hauska, koska englannin lisäksi opas kertoi kaiken kreikaksi ja sieltä tuli bongattua tuttuja sanoja ja lauseita.

Eilen, torstaina olimme liikenteessä vuokra-autolla. Liikenne on rauhallista ja tiet hyviä, joten mikäs siinä ajellessa. Kävimme kiertämässä niin pohjoista kuin etelää. Etelässä oli ihanan näköinen Alikon ranta, mutta kävimme sitä vain tiirailemassa, koska emme ole rannalla viihtyviä.

Auto oli vuokrattuna Sixt-vuokraamosta ja oli moitteettomassa kunnossa. Tuotiin hotellille ja haettiin tänään perjantaina tästä pihasta.

Hotelliaamiainen vähän jo tökkii, joten piti tänään käydä aamiaisella muualla :) muuten oleilemma altaalla lueskellen uutisia ja hieman värjötellen edelleen jatkuvasta tuulesta :)

2 kommenttia:

  1. Jassu! Itse olen käynyt Naxoksella vain päiväseltään Santorinilta käsin, mutta mukavalta saarelta se vaikutti ainakin niiltä osin, mitä ehdimme nähdä. Sielläkö tuulee siis niin kovasti, että värjöttelyksi menee? Onpas teillä siinä mielessä huonoa tuuria. Lämpötila kai kuitenkin huitelee jossakin 30 asteen tietämillä, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tarvinnut värjötellä kuin ilmastoidussa hotellihuoneessa :D Kreikan saarista kaikissa on välillä tuulista, muttei kuitenkaan kylmää...

      Poista