Tulleet ja menneet ”ystävät” ja ystävät

Pohdin tuossa yhtenä iltana elämässäni vaikuttaneita ihmisiä. Tähän ajatteluun ajauduin, kun mietin kosmetologikoulussa tapaamaani ”ystävää”.

Lapsuudessa paras ystäväni oli Riina. Hän asui samoilla ”pihoilla” ja vahvin muistikuva tuosta on kerta, jolloin pihoillamme vieraili lehtikuvaaja. Minä ja Riina pääsimme kuviin ja olimme niistä ylpeitä. Sitä en tiedä tai muista, julkaistiinko ne lehdessä, mutta itse saimme muiston.
Kun ollessani melkein viisivuotias, muutimme Helsingin keskustasta Itä-Vantaalle ja Riina jäi perheineen vielä asumaan vanhaan paikkaan, yhteydenpito luonnollisesti katkesi. Tuo matkahan oli viisivuotiaalle aivan mielettömän pitkä. Eli en tiedä, mitä Riina tänä päivänä tekee tai missä vaikuttaa. Sukunimestäkään ei ole tietoa.

Itä-Vantaalla aika pian tutustuin seinänaapuriin, Päiviin (kuvassa vasemmalla). Hän oli minua vuotta vanhempi ja asui tosiaan ihan viereisessä asunnossa äitinsä kanssa. Tuolta ajalta on paljon hyviä muistoja :) Kaikki oli niin viatonta ja simppeliä.
Ennen yläastetta Päivi muutti äitinsä kanssa Kirkkonummelle. Se oli ala-asteikäiselle myöskin kuin toisella puolella planeettaa. Kirjoittelimme muutamia kirjeitä, mutta sitten yhteydenpito jäi. Päivin luokalla olleiden tyttöjen kanssa leikin jonkin verran, mutta ystävyyttä siitä ei syntynyt.

Ala-asteella sitten jossain vaiheessa paras ystäväni oli Elina. Elina asui läheisessä talonyhtiössä ja leikimme paljon hänen luonaan. Hänellä oli kivoja leluja, joita Saksassa asuvat sukulaiset olivat lähettäneet. Elina sain myös yläasteen kynnyksellä omaan huoneeseen matkatelkkarin, josta olin kade. Yläasteella sitten Elina rupesi liikkumaan eri porukoissa, joissa itse en liiemmin halunnut liikkua. Näinpä meidän ystävyytemme hiipui.

Yläasteella tutustuin Marianneen. Hän asu toisessa kaupunginosassa, omakotitalossa. Teimme kaiken yhdessä ja kiinnostuimme eläimistä ja niiden suojelemisesta. Lisäksi akvaarioharrastus puhkesi tuolloin ja kävimmekin ympäri pk-seutua eläinkaupoissa katselemassa kaloja. Aloimme käymään myös bändien keikalla. Musiikkimakumme oli myöskin suht samanlainen.

Minua koulukiusattiin yläasteella. Mitään syytä sille ei ollut, mutta tarvitseeko sille aina ollakaan? Lapset osaavat olla julmia. Seiskalla entisen naapurini Päivin luokkalaiset mopottivat minua sekä pelottelivat ties millä ekoita yläastepäivinäni. Tästä syystä itse olin yläasteella vahvasti mopottamista vastaan.
Luulenpa, että Marianne osittain kärsi myös siitä, että minua kiusattiin, sillä pojat olivat usein hänen kimpussaan. Ei niinkään kiusaamassa, vaan alkavan seksuaalisuuden takia ahdistelemassa muuten.

Viimeisenä yläastepäivänä minä suuntasin pois koululta heti todistuksen saatuani. Ahdisti niin paljon koko laitos. Olin koko yläasteen ajan kertonut niin terveydenhoitajalle (Anne, joka oli todella mahtava ja empaattinen ihminen) sekä eri opettajille koulukiusaamisestani. Sen seurauksena kasilla minua ja Mariannea alettiin syyttämään, että olimme tilanneet kaverilleni erilaisia lehtiä, jne. Aina näissä puhutteluissa sanottiin ”toinen teistä”, muttei koskaan sanottu, kumpaa varsinaisesti syytettiin. Tuo aika oli ahdistavaa. Koin, että niin oppilaat kuin opettajat koulukiusasivat minua :(

No, yläasteelta suuntasimme Mariannen kanssa kumpikin samaan kauppaoppilaitokseen. Kesän aikana, ennen kauppista, olin pudottanut huomaamattani runsaasti painoa ja pystyin aloittamaan elämäni silloin ns. puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen vuosi kauppiksessa oli mahtava. Siitä ei ole kuin hyvin muistoja ja ne huonotkin ovat jo niin pölyttyneitä, että ovat mitättömiä.
Tokana vuonna sitten kävimme Mariannen kanssa Ruotsin risteilyllä. Siellä Marianne tapasi miehen (oli siis pari vuotta häntä vanhempi) ja niinpä sain olla aika paljon itsekseni siellä.
Risteilyn jälkeen yhä useammin Mariannella oli jokin syy, miksei ehtinyt tai voinut nähdä. Puuhasin omiani ja keskityin työntekoon. (Menin kesätöihin 14 vuotiaana ja jatkoin sitä työtä myös kauppiksen ohella) Välillä Mariannella oli mustelmia, jotka kuittasi kömpelyydellä, tmv. Jossain vaiheessa selvisi, että hän tapailee tätä miestä ja minä olin siis historiaa. Vetäydyin täysin kuoreen ja koulussakin hakeuduin muiden seuraan.
Tänä päivänä Marianne on tuon miehen kanssa naimisissa ja heillä on viisi poikaa. Yhteen aikaan sain vuosittain Mariannelta meilin, jossa kyseli, olenko jo raskaana ja että hän oli nähnyt sellaista unta. Jossain vaiheessa lakkasin myös vastaamasta noihin meileihin.

Taisi mennä useampi vuosi, ettei minulla ollut ns. parasta ystävää. Kunnes sitten aloin opiskella kosmetologiksi aikuisiällä. Heti ekana päivänä törmäsin koulun aulassa luokallani olevaan Niinaan. Meillä synkkäsi niin hyvin, että ruokalassa joku kysyikin, olemmeko olleet lukiossa tmv. samaan aikaan.
Useamman vuoden ajan olimme parhaat ystävät ja koimme paljon niin hyvää kuin huonoa. Ei ollut asiaa, mistä en olisi voinut kertoa Niinalle tai hän minulle. Ei ollut viikonloppua tai baarireissua, jossa häntä ei olisi saanut seuraksi.

Kosmetologikoulun jälkeen olin hetken kosmetiikkamyyjänä, kunnes hakeuduin takaisin toimistoduuneihin. Siellä tutustuin useisiin mukaviin ihmisiin. Ja löysin hyvän ystävänkin, tällä kertaa miespuoleisen. Siinä missä vietin aikaani Niinan kanssa, vietin aikaa myös Kimmon kanssa. Meillä synkkasi loistavasti.

Niina oli sinkku koko sen ajan, kun olimme tunteneet. Itse olin tahollani naimisissa, toista kertaa. Sitten Niina löysi miehen, kihlautui ja suunnitteli sekä perhettä että häitään. Minun oli tarkoitus meikata hänet tuohon tärkeään päivään. Näimme harvemmin, mutta se ei häirinnyt minua vielä tässä vaiheessa. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että en saa Niinalta vastausta tekstareihini. Laitoin sitten kysymyksen, miksei vastaa, mutten saanut siihenkään vastausta? Kyselin asiasta hänen äidiltäänkin, josta oli myös tullut minulle läheinen. En saanut vastausta sieltäkään.
Häät pidettiin, en saanut kutsua, en edes peruutusta meikkaukseen. Niinalle syntyi kolme lasta. Hän on ilmeisen onnellinen. Vielä tänä päivänäkään en ole saanut tietää, mihin ystävyytemme valui? Kaipaan ajoittain Niinaa, meidän yhteisiä hetkiämme ja ystävyyttämme. Jossain vaiheessa olin valmis tekemään mitä tahansa, kunhan saisin ystävyyden takaisin.

No, minulla oli edelleen Kimmo ja on vieläkin. Mieheni tulee Kimmon kanssa loistavasti juttuun. Moni on kysellyt ja epäillyt, että meillä on Kimmon kanssa jotain sutinaa. Kuitenkin ystävyytemme on niin spontaania ja mahtavaa, ettei sellainen ole käynyt kummankaan mielessä. En osaisi edes kuvitella sellaista tilannetta :)

Kuitenkin kaipaan naispuolista ystävää. Naisilla on omat juttunsa ja murheensa, jotka toki voin kertoa Kimmollekin, mutta silti :) Kimmo kerran totesikin minulle: ”En keksi kyllä mitään sellaista asiaa, mikä saisi meidän ystävyyden loppumaan”. Hyvä niin :) Ja kiitokset siitä rakkaalle ystävälleni Kimmolle :)