perjantai 30. maaliskuuta 2012

Miksi salata?


Mietin nykypäivää ja sitä, miten moni vieläkin salaa mielialahäiriönsä. Minkä takia? Onko syy häpeässä vai siinä, että yhteiskunta vaatii meidän kaikkien olevan superihmisiä?

Itse tulin ns. kaapista sairauteni kanssa viime kesänä. Olin matkalla festareille ystäväni kanssa ja bussissa kerroin hänelle tarkemmin sairaudestani. Päästyämme perille, bussin ulkopuolella tuntematon nainen tuli juttelemaan minulle ja kertomaan sairastavansa samaa tautia. Hän kertoi vinkkejä jaksamiseen ja tulihan sieltä jotain höpöhöpö-juttujakin. Juttutuokio oli mielenkiintoinen ja sain siitä voimaa kertoa asiasta äidilleni. Eli äitini ei tiennyt sairaudestani.

Pelkäsin äidin reaktiota. Onko se vain toteamus ”älä viitti, koita piristyä”, tmv. Kuten aika usein erinäisistä asioista toteaa. Nyt kuitenkin ymmärsi tilanteen ja on ollut ymmärtäväinen. Samalla päätin, että kerron tästä myös töissä esimiehelleni. Jännitin tilannetta.

Uusi esimies, piti avautua pitkästä sairauslomasta edellisessä tehtävässäni sekä diagnoosista, jonka olin saanut. Esimieheni (joka siis on nainen), otti asian aivan älyttömän hyvin. Olen kertonut sairauden uusista käänteistä sekä käynneistäni psyk.polilla. Hän kysyy usein, miten jaksan ja miten olen voinut. Lisäksi saan pitää etäpäiviä, koska avokonttorissa istuminen stressaa, metelin takia.

Esimieheni ymmärtää sairauttani yllättävänkin hyvin ja teki jo alussa selväksi, että hänelle pitää tulla sanomaan, jos töitä on liikaa ja jos ei vaan jaksa. Tämä on mielestäni esimieheltä aivan mahtavaa toimintaa. Hän sanoo tuon olevan hänen ongelmansa, eikä työntekijän.

Avoimesti ”hulluna” (siis leikkimielisesti sanottuna), on moni tuttavani kertonut oman versionsa mielialahäiriöistään ja uskaltanut yleensä puhua tästä. Mielestäni se, että olen kertonut bipolaarisuudestani, on monella tapaa auttanut ihmisiä tajuamaan, miksi toimin joissain asioissa tietyllä tavalla.

Toki on niitäkin, jotka kokevat, että sairaus on vain teeskentelyä. Vain syy toimia tietyllä tavalla tai olla toimimatta ollenkaan. Esimieheni joskus totesi tosin, ettei ole työskentelyssäni huomannut ollenkaan sairauttani. Eihän sitä huomaakaan, jos on mielekästä tekemistä.

Olen aina ollut tunteellinen ihminen. Kun vituttaa, saatan räiskyä ja kiroilla. Kun kaikki on hyvin ja olen iloinen, hymyilen, nauran, tuon kaikki tunteeni ilmi. Itken surusta, itken ilosta, näytän tunteeni. Mielestäni tunteiden näyttäminenkin on kyky. Toki minullakin on ns. maski. Eli jos olen surullinen, järkyttynyt tai vittuuntunut, osaan tietyissä tilanteissä kätkeä sen hymyni taakse. Ja tätä kykyä tarvitaan mm. työelämässä.
Näissä fiiliksissä ja ajatuksissa aloitan ansaitun talvilomani J Ihanaa pääsiäisen odotusta <3

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet uskaltanut tulla ulos kaapista! Olet varmasti tehnyt oikean ratkaisun omalla kohdallasi. Sinulla on ollut onnea saada todella ymmärtäväinen esimies ja mieluisa työpaikka ihanine työtovereineen. Ymmärrän kuitenkin niitäkin ihmisiä, joilla ei ole sinun rohkeuttasi eikä haluakaan tuoda julki omaa sairauttaan. Kaikilla kun ei ole tuommoista esimiestä eikä työpaikkaa, voi olla joissakin tapauksissa viisainta vaieta heikkouksistaan. Kuten tiedämme, kilpailu on kovaa työelämässä ja kaikkien tosiaan odotetaan olevan täydellisiä superihmisiä. Loppupeleissä selviytyjiä ovat ne, jotka parhaiten salaavat heikot kohtansa (kaikillahan meillä niitä on)ja pelistä pudotetaan ensimmäisenä ne, jotka ovat heikkoutensa erehtyneet paljastamaan. Anteeksi tämä synkistely, mutta niin se vaan minun mielestäni on...Aurinkoista lomaa sinulle ja rauhallista pääsiäisen odotusta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Mutten ole julkisesti "hullu" vain töissä vaan myös muuten... Ja on sillä ollut hintansa, muutamat "ystävät" ovat kaikonneet... Mutta helpompi olla näin :)

      Poista
  2. Maman kanssa en ole ihankaan täysin samaa mieltä tuosta loppupeleistä mutta en kommentoi sen enempää.
    t. toinen bibolaarinen ja vieläpä terveydehuoltoalan ammttilainen...Kääk mikä yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään... mielestäni monessa tilanteessa on helpompi olla, kun ihmiset tietävät sairaudesta...

      Poista