torstai 29. maaliskuuta 2012

Jaksaminen / jaksamattomuus

Olen viime päivinä pohtinut jaksamistani ja jaksamattomuuttani. Tunnistan jo koska on maaninen vaihe ja koska iskee depressio päälle. Nyt on mennyt pidemmän aikaa ihan tasaisesti ja olen jaksanut aika hyvin. Onko syy sitten herkullisessa salmiakin makuisessa D-vitamiinissa vai Dermosilin multivitamiini? Vai vain ulkona oleva valoisuus? No, joka tapauksessa aina kun on hyvä fiilis, pelkään jo tulevaa depistä :/ Onneksi tiedän kuitenkin mistä on kyse...

Mutta entä sitten, jos ympäristö ei tätä ymmärrä? Kun alavire tulee, ei kotoa halua poistua kuin töihin. Työ on minulle kantava voima, joka pitää kiinni arkirutiineissa ja josta saan tyydytystä, joka kerta kun onnistun tai saan aikaiseksi jotain.

Henkilön, joka ei tätä sairautta ole sairastanut, on vaikea samaistua tähän. Niinpä niinä kertoina, kun depression aikana saan aikaiseksi sovittua jonkin tapaamisen työn ulkopuolella, se on aikamoinen ponnistus. Niin hassulta/tyhmältä, kun se kuulostaakin.

Muutoinkin, maanisessa vaiheessa pyrin mahdollisimman vähän suunnittelemaan mitään tekemisiä. Ne yksin kertaisesti aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Tästä syystä esim. jumppatunnit ovat poissuljettuja, ehtiminen tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan aiheuttaa stressin :/ Töissä tilanne on eri, koska siellä ollaan tunteja päivässä ja siirtyminen on helpompaa.

Miten sitten ilmaista kaverille, että sori, mutta mä en vaan jaksa nähdä? Ettei syy ole kaverissa vaan omassa jaksamisessa. Ja etten halua kauheasti sopia etukäteen, että ehkä ensi viikolla... Useammin kuin kerran tai kaksi olen saanut tekstiviestin "ei sitten nähdä" tai "ei pakosta" tmv. Onko se sitten reilua ja hyvää mieltä tuottavaa? :/

4 kommenttia:

  1. Jaksamisia Minnis! :) Ilmottelehan, millon voitaisiin Taikan kanssa tulla kylään, vaikka sitten, kun Dana on lähtenyt kasvattajalle. Luulen vähän, että Taika saattaa 'masentua' Danan lähdön takia, koska ei ikinä oo ollu yksin/ilman Danaa, siksi yritän saada sille ajalle paljon koiratekemistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3

    Koskas Dansku lähtee? Voitte tulla melkein koska vaan :) Rapsuja koiruuksille <3

    VastaaPoista
  3. Dana lähtee vk 14 tai 15. :) Ens viikolla tiiän varmaan. Laitetaan facessa vielä viestiä vaikka ens viikolla. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä viet niin jalat suustani :)

    VastaaPoista