lauantai 24. maaliskuuta 2012

Lukijatoive: Eutanasia

Kyselin tässä taannoin, mistä aiheesta lukijani haluaisivat lukea. Eutanasia oli yksi toiveaihe, joten ajattelin kirjoittaa siitä mielipiteeni. Kevennän tätä raskasta ja vaikeaa aihetta kauniilla ruusuilla.
Eutanasia (kreikkaa, eu-thanatos, hyvä kuolema) eli armokuolema tai armomurha on armosyistä tehty teko tai tekemättä jättäminen, joka aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman. 
Wikipedia.fi
Oma mielipiteeni eutanasiasta on, että se tulisi sallia. Mielestäni ihmisen tulisi saada päättää omasta elämästään, mutta niissä rajoin, että eutanasia tehtäisiin, jos sairauteen ei ole parannusta ja henkilö kärsii. On kamalaa kuulla ihmisiltä, miten jotain läheistä on pidetty vuosia sairaalahoidossa, kärsimässä kivuista, joihin ei apua löydy enää. Makaamassa "vihanneksena" erinäiset eritteet housussa :( Onko se ihmisarvoista elämää? Nauttiiko siitä kukaan?

Tiedän, että tällaisessa tilanteessa se päättäminen "Nyt riitti!" on varmasti vaikeaa. Itse vein 19 vuotiaan kissani nukutettavaksi, koska oli mennyt niin huonoon kuntoon. Misu-kissani oli minulle kuin pikkusisko, sain hänet 5 vuotiaana. Päätös eutanasiasta oli toisaalta vaikea (olihan hän minulle erittäin tärkeä), mutta kun näin kärsimyksen, päätös oli todella helppo. Misu nukkuu nyt ikiunta Metsälän eläinten hautausmaalla <3

Itse olen allekirjoittanut muutama vuosi sitten hoitotestamentin. Tämä poistaa läheisiltäni taakan päättää hoidoistani ja elämäni jatkamisesta, mikäli esim. onnettomuudessa menen tilaan, jossa itse en osaa kommunikoida. Suosittelen lämpimästi aiheeseen tutustumista Stakesin sivuilla ja pohtimaan, voisiko itse allekirjoittaa hoitotestamentin?

Palaten takaisin aiheeseen, eli eutanasiaan. Katsoin taannoin dokkarin, joka kertoi erilaisissa tilateissa olevista ihmisistä, jotka matkustivat Hollantiin, saadakseen toteuttaa eutanasian. Yksi näistä pisti silmääni.

Eräs pariskunta halusi eutanasian yhdessä. Mies oli kuolemansairas, sairasti lihasrappeumatautia, joka aiheutti sen, ettei itse kyennyt enää tehdä mitään. Vaimo taas ei halunnut jäädä maailmaan ilman miestään ja halusi siksi eutanasian, täysin terve ihminen siis. Tällaista en itse hyväksy. Miten vaimo voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan hänelle vielä?

Jopas tekstiä on jo tullutkin ja tiedän tämän aiheen jakavan ihmiset puolesta ja vastaan -osioihin. Tässä kuitenkin omia mielipiteitäni ja ajatuksia.

3 kommenttia:

  1. Pohtimisen arvoinen asia ja vie ajatuksen olennaisen äärelle. Mistä kaikki alkaa ja mihin loppuu..ja milloin? Ja kuinka pitkälle kaikki on sallittua? Mielenkiintoinen aihe..

    Minnis, blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  2. Minulla on myös ns. hoitotahtopeperi. Ja siihen kohtaan sanon vain amen =)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus!
    Ja olen samaa mieltä. Työssä näkee näitä ihmisiä, jotka vain makaavat päivästä toiseen vuoteessa eivätkä pysty kommunikoimaan mitenkään. Ruokaa laitetaan nestemäisenä peg:in kautta. Lisäksi lääkitään erilaisia sairauksia. Yleensä tämä on omaisten tahto. Luultavasti päätöksen tekeminen elämää ylläpitävästä toiminnasta on liian kova tehtäväksi. Luin vähän aikaa sitten erään professorin arvion, että eutanasia olisi Suomessakin mahdollista vuoden 2020 jälkeen. Nähtäväksi jää!

    VastaaPoista