tiistai 29. toukokuuta 2012

Jaksanko jatkaa?


Kirjoittelusta onkin pienoinen tauko. Olen kirjoittanut kyllä ihan paperiseen päiväkirjaan aina päivittäin tuntemuksiani, mutten tänne.

Tässä välillä on tapahtunut kaikenlaista, kivaa ja vähemmän kivaa.

Esimerkiksi Helatorstain nukuin kokonaan, vaikka piti tehdä vaikka mitä. Olen vain henkisesti aika väsynyt tällä hetkellä.

Viikon 21 vietin Aslak-kuntoutuksen seurantajaksolla Ortonilla Ruskeasuolla. Haikein mielin meni tämä jakso, sillä meillä on aivan ihana porukka ollut. Viikko kului erinäisten liikuntaharrasteiden parissa, joista lemppareitani olivat kuntonyrkkeily sekä vesirentoutus.

Viime lauantaina olin Otu ry:n järjestämällä retkellä Seilin saaressa. Lähdimme aamusta aikaisin ja suuntasimme Nauvoon, jossa söimme lounaan. Tämän jälkeen menimme lautalla (25min) Seiliin, joka on muuten rehevä ja kaunis saari. Ilma vielä suosi reissua.

Maanantai palautti arkeen ja sai miettimään Aslakissa todettua pahentunutta työuupumusta. Eikä vain miettimään vaan kokemaan sen. Työt ovat viimeisen parin viikon sisällä lisääntyneet ja tulevat lisääntymään jatkossakin. Tämä ymmärretään, siis bipolaarisuus, mutta kuitenkaan ei ymmärretä töissä. Olen aika neuvoton, miten jaksan jatkaa… Enkä voi sanoa, etteikö mielessä aika ajoin ole synkkiäkin ajatuksia, jotenkin tuntuu, etten vain jaksa jatkaa…

2 kommenttia:

  1. Voi, tsemppiä! Koeta vain sitkeästi sanoa, että et voi tehdä niin paljon. Työnantajan kuuluu kuunnella, sillä hän on vastuussa jaksamisestasi. Työsuojeluvaltuutettua kannattaa jututtaa.

    VastaaPoista
  2. HAASTE! :) http://danskuu.blogspot.fi/2012/06/11-kysymyksen-ja-vastauksen-haaste.html

    VastaaPoista