Sunnuntaina olin koirapuistossa Pinkin kanssa ja siellä tuttuja chihuja. Sitten koirille lässyttämisen kisat Cafe Piriittassa ja mukavaa, leppoista oleskelua. Kotiin päästyäni Pinkki oli aivan väsy, mutta mut valtasi onnentunne. Onnellisuus karvaisista lapsista; niistä ystävistä, joiden kanssa hengasin Stadissa ja elämästä yleensä.
Maanantai toi mukanaan arjen ja ahdistuksen. Ei näin pitäisi olla. Verikokeen jälkeen purin sähköpostia ja tuskailin töiden kimpussa. Sain hoputusviestejä erinäisistä tehtävistä... Ahdistuin vain enemmän :/ Tein etäpäivänä ylitöitä...
Tiistai, eli tänään... En meinannut päästä sängystä ylös, ahdisti ajatuskin töihin tulosta... Kun viimein pääsin ylös, mietin, kunpa ei tarvitsisi lähteä kotoa :/ Äänet ja odottavat työt ahdistavat, aikataulut ahdistavat, jopa ihmiset ahdistavat :(
Ennen ei ollut näin. Avokonttori, lisääntyneet työt ja toimimattomat työkalut tekevät olon ahdistavaksi. Eikä kukaan välitä... Kukaan ei sano mitään, kaikki pakertavat omiaan ja tekevät pitkää päivää. Mä en jaksa eikä mun tarvitse olla kuin se 7,5h.
Pahoittelen tätä negatiivistä päivitystä, mutta mun on paha olla :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti