Pitkästä aikaa

En ole tätäkään blogia päivittänyt ikuisuuksiin. Jotenkin työt on vieneet ajan ja kotona konetta ei jaksa avata. Nyt sitten vuoden lähestyessä loppuaan, voi miettiä, mitä on saanut aikaan.

Eniten ylpeä olen varmaankin 12 viikon rykäisystä, jonka tuloksen kuulen huomenna, mutta vajaassa 12 viikossa se on -9,9 kg :) Ja vielä ennen kesää aion saada toisen mokoman pois :)

Lisäksi olen löytänyt ihanan ystävän <3 Pinkki oli Naxoksen reissumme aikana hoidossa naapurissa, Bene-chihun luona. Benen omistajasta on tullut minulle tärkeä ystävä... ja olen todella onnellinen hänestä :)

Henning Mankell: Italialaiset kengät

Oheista kirjaa en olisi ostanut tai lainannut kirjastosta, mutta oli ainoa suomen kielinen kirja Naxoksen hotellin hyllyssä... Mutten pettynyt, mukaansa tempaava ja mahtava!

**************
Ulkosaariston yksinäisyyteen vetäytynyt entinen kirurgi Frederik Welin kohtaa keskellä talvea yllättävän näyn: jäällä hänen talonsa edessä rollaattoriin nojaa vanha nainen.

Nainen on Frederikin entinen rakastettu Harriet, jonka mies jätti neljäkymmentä vuotta sitten sanomatta sanaakaan. Harriet on kuolemassa syöpään, ja hän on tullut pyytämään Frederikiltä viimeistä palvelusta: että tämä täyttäisi kauan sitten antamansa lupauksen ja veisi hänet eräälle tietylle pohjoiselle metsälammelle.

Suostuessaan pyyntöön Frederik ei voi aavistaa, mikä häntä odottaa. Matka läpi talvisen Ruotsin on myös matka Frederikin omaan menneisyyteen. Se pakottaa hänet vihdoin kohtaamaan haamut, jotka ovat saaneet hänet eristäytymään maailmasta, ja ottamaan vastuun hirveästä virheestä, joka kerran muutti hänen elämänsä.

Loma jatkuu Naxoksella

Keskiviikkona olimme kansainvälisellä retkellä, jossa kävimme mm. vanhassa oliiviöljypuristamossa, kitrontislaamossa sekä Apollonasin kalastajakylässä. Tuuli oli edelleen navakka. Retki sinänsä oli hauska, koska englannin lisäksi opas kertoi kaiken kreikaksi ja sieltä tuli bongattua tuttuja sanoja ja lauseita.

Eilen, torstaina olimme liikenteessä vuokra-autolla. Liikenne on rauhallista ja tiet hyviä, joten mikäs siinä ajellessa. Kävimme kiertämässä niin pohjoista kuin etelää. Etelässä oli ihanan näköinen Alikon ranta, mutta kävimme sitä vain tiirailemassa, koska emme ole rannalla viihtyviä.

Auto oli vuokrattuna Sixt-vuokraamosta ja oli moitteettomassa kunnossa. Tuotiin hotellille ja haettiin tänään perjantaina tästä pihasta.

Hotelliaamiainen vähän jo tökkii, joten piti tänään käydä aamiaisella muualla :) muuten oleilemma altaalla lueskellen uutisia ja hieman värjötellen edelleen jatkuvasta tuulesta :)

Anu Rohima Mylläri: Adoptoitu

Kirja oli mielenkiintoinen kertomus yhdestä ensimmäisistä ulkomaalaisista adoptialapsista... Kuitenkin pitkät spekuloinnit siitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, häiritsivät minua ja saivat harppaamaan kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin.

***********

Bangladeshista Suomeen kaksivuotiaana adoptoidun Anu Rohima Myllärin koskettava kasvu- ja selviytymistarina on ajatuksia herättävä kannanotto ajankohtaiseen adoptiokeskusteluun.

Tuuliset, mutta aurinkoiset terveiset Naxokselta

Terveiset kauniilta ja aurinkoiselta Naxoksen saarelta! Saavuimma tänne toissa päivänä.

Melkein 4h lentojen jälkeen matkustimme Ioksen, Paroksen ja Antiparoksen kautta (yhteensä 3,5h lauttailua) kautta tänne. Hotellimme on Naxos Resort, saaren hienoin hotelli, jota tosin emme tienneet ennakkoon.

Saapumisiltana söimme hotellilla tarjoilijan suosituksesta lohta sitruunakastikkeessa ja miekkakalaa tomaatti-oliivikastikkeessa. Oli loistavaa. Sen jälkeen vetäydyimme jo yöunille, saavuimmehan hotellille lähempänä kahdeksaa illalla.

Ekana päivänä tutustuimme alueeseen ja shoppailimme postikortit. Rantakadulta löytyy kiva kirjakauppa Zoom. Kirjoitimme kortit Lemon-nimisessä kahvilassa, olutta ja viiniä siemaillen. Osan päivää vietimme altaalla, rauhassa lasten riehumiselta ja muulta. Aurinko paistoi lämpimästi  :) Kuudesta eteenpäin olisi ollut ilmainen kävelyretki vanhaan kaupunkiin, mutta passasimme sen nälän takia :) Scirossossa söin aivan loistavan kanistifadon ja mieheni lammaskleftikon. Suosittelen!

Tokaksi päiväksi olimme suunnitelleet reissua Delokselle ja Mykonokselle, mutta tuuli yltyi ja lautat peruivat vuoronsa. Niinpä päivä meni tuulessa kävellen ja allasbaarissa.

Itse hotelli on aivan mieletön, palvelu on loistavaa ja vaikka suomalaisena tuntuu olevansa alipukeutunut, ei se kuitenkaan niin ole. Useassa paikassa Kreikassa matkanneena ei voi todeta kuin että tämä hotelli on siistein, uusin ja viihtyisin. Toki emme huoneessa paljon aikaa vietä, mutta se vähäinenkin on kiva viettää mukavasti. Eilen tosin bongasin valkoisen pienen sisiliskon huoneen lattialta, mutta niitä näissä maissa löytyy niin hökkeleistä kuin palatseista.

Hulluna kissanaisena olen huolissani aina paikallisista eläimistä ja pyrin ruokkimaan niitä. Tänne saapuessani en nähnyt ainuttakaan kissaa. Tähän mennessä olen ruokkinut kaksi kissaa, muut ovat olleet lemmikkejä, eli pannallisia.

Tässä siis pien yhteenveto, linkitykset, jne. sitten Suomessa :)
Jatkoa seuraa...

Jasmin Darznik: Iranilainen tytär

Suosituksesta varasin tämän kirjan kirjastosta ja en pettynyt. Kertoo varmasti todenmukaisesti millaista elämä on Iranissa ja miten Iran vaikuttaa ihmiseen vielä sieltä muutettuaankin.

***************
Iranilainen tytär kertoo äidin ja tyttären elämästä kahden maailman välillä. He muuttavat Yhdysvaltoihin, kun Jasmin on viisivuotias. Kasvaessaan Jasmin mukautuu yhä paremmin amerikkalaiseen kulttuuriin, mutta Iranin varjo vaikuttaa yhä Jasminiin. Äiti toivoisi tyttärensä elävän kuin iranilainen "hyvä tytär", ei kuin amerikkalaistyttö.

Jasmin löytää äitinsä vanhan häävalokuvan, mutta ei tunnista kuvassa olevaa miestä. Jasminin äiti, Lili, ei suostu puhumaan menneisyydestään tyttärelleen, kunnes alkaa lähettää hänelle kasetteja, joissa kertoo elämästään Iranissa. Lilin tarina on täynnä väkivaltaa ja alistamista. Paetakseen sitä hän joutui maksamaan kovan hinnan. Käy ilmi, että toisella puolella maailmaa Jasminilla on sisarpuoli, iranilainen "hyvä tytär".

Iranilainen tytär on vangitseva teos naisen elämästä konservatiivisessa uskonnon, perinteen ja patriarkaalisen vallan dominoimassa maailmassa, jossa nainen on miehen omaisuutta.

Tulleet ja menneet ”ystävät” ja ystävät

Pohdin tuossa yhtenä iltana elämässäni vaikuttaneita ihmisiä. Tähän ajatteluun ajauduin, kun mietin kosmetologikoulussa tapaamaani ”ystävää”.

Lapsuudessa paras ystäväni oli Riina. Hän asui samoilla ”pihoilla” ja vahvin muistikuva tuosta on kerta, jolloin pihoillamme vieraili lehtikuvaaja. Minä ja Riina pääsimme kuviin ja olimme niistä ylpeitä. Sitä en tiedä tai muista, julkaistiinko ne lehdessä, mutta itse saimme muiston.
Kun ollessani melkein viisivuotias, muutimme Helsingin keskustasta Itä-Vantaalle ja Riina jäi perheineen vielä asumaan vanhaan paikkaan, yhteydenpito luonnollisesti katkesi. Tuo matkahan oli viisivuotiaalle aivan mielettömän pitkä. Eli en tiedä, mitä Riina tänä päivänä tekee tai missä vaikuttaa. Sukunimestäkään ei ole tietoa.

Itä-Vantaalla aika pian tutustuin seinänaapuriin, Päiviin (kuvassa vasemmalla). Hän oli minua vuotta vanhempi ja asui tosiaan ihan viereisessä asunnossa äitinsä kanssa. Tuolta ajalta on paljon hyviä muistoja :) Kaikki oli niin viatonta ja simppeliä.
Ennen yläastetta Päivi muutti äitinsä kanssa Kirkkonummelle. Se oli ala-asteikäiselle myöskin kuin toisella puolella planeettaa. Kirjoittelimme muutamia kirjeitä, mutta sitten yhteydenpito jäi. Päivin luokalla olleiden tyttöjen kanssa leikin jonkin verran, mutta ystävyyttä siitä ei syntynyt.

Ala-asteella sitten jossain vaiheessa paras ystäväni oli Elina. Elina asui läheisessä talonyhtiössä ja leikimme paljon hänen luonaan. Hänellä oli kivoja leluja, joita Saksassa asuvat sukulaiset olivat lähettäneet. Elina sain myös yläasteen kynnyksellä omaan huoneeseen matkatelkkarin, josta olin kade. Yläasteella sitten Elina rupesi liikkumaan eri porukoissa, joissa itse en liiemmin halunnut liikkua. Näinpä meidän ystävyytemme hiipui.

Yläasteella tutustuin Marianneen. Hän asu toisessa kaupunginosassa, omakotitalossa. Teimme kaiken yhdessä ja kiinnostuimme eläimistä ja niiden suojelemisesta. Lisäksi akvaarioharrastus puhkesi tuolloin ja kävimmekin ympäri pk-seutua eläinkaupoissa katselemassa kaloja. Aloimme käymään myös bändien keikalla. Musiikkimakumme oli myöskin suht samanlainen.

Minua koulukiusattiin yläasteella. Mitään syytä sille ei ollut, mutta tarvitseeko sille aina ollakaan? Lapset osaavat olla julmia. Seiskalla entisen naapurini Päivin luokkalaiset mopottivat minua sekä pelottelivat ties millä ekoita yläastepäivinäni. Tästä syystä itse olin yläasteella vahvasti mopottamista vastaan.
Luulenpa, että Marianne osittain kärsi myös siitä, että minua kiusattiin, sillä pojat olivat usein hänen kimpussaan. Ei niinkään kiusaamassa, vaan alkavan seksuaalisuuden takia ahdistelemassa muuten.

Viimeisenä yläastepäivänä minä suuntasin pois koululta heti todistuksen saatuani. Ahdisti niin paljon koko laitos. Olin koko yläasteen ajan kertonut niin terveydenhoitajalle (Anne, joka oli todella mahtava ja empaattinen ihminen) sekä eri opettajille koulukiusaamisestani. Sen seurauksena kasilla minua ja Mariannea alettiin syyttämään, että olimme tilanneet kaverilleni erilaisia lehtiä, jne. Aina näissä puhutteluissa sanottiin ”toinen teistä”, muttei koskaan sanottu, kumpaa varsinaisesti syytettiin. Tuo aika oli ahdistavaa. Koin, että niin oppilaat kuin opettajat koulukiusasivat minua :(

No, yläasteelta suuntasimme Mariannen kanssa kumpikin samaan kauppaoppilaitokseen. Kesän aikana, ennen kauppista, olin pudottanut huomaamattani runsaasti painoa ja pystyin aloittamaan elämäni silloin ns. puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen vuosi kauppiksessa oli mahtava. Siitä ei ole kuin hyvin muistoja ja ne huonotkin ovat jo niin pölyttyneitä, että ovat mitättömiä.
Tokana vuonna sitten kävimme Mariannen kanssa Ruotsin risteilyllä. Siellä Marianne tapasi miehen (oli siis pari vuotta häntä vanhempi) ja niinpä sain olla aika paljon itsekseni siellä.
Risteilyn jälkeen yhä useammin Mariannella oli jokin syy, miksei ehtinyt tai voinut nähdä. Puuhasin omiani ja keskityin työntekoon. (Menin kesätöihin 14 vuotiaana ja jatkoin sitä työtä myös kauppiksen ohella) Välillä Mariannella oli mustelmia, jotka kuittasi kömpelyydellä, tmv. Jossain vaiheessa selvisi, että hän tapailee tätä miestä ja minä olin siis historiaa. Vetäydyin täysin kuoreen ja koulussakin hakeuduin muiden seuraan.
Tänä päivänä Marianne on tuon miehen kanssa naimisissa ja heillä on viisi poikaa. Yhteen aikaan sain vuosittain Mariannelta meilin, jossa kyseli, olenko jo raskaana ja että hän oli nähnyt sellaista unta. Jossain vaiheessa lakkasin myös vastaamasta noihin meileihin.

Taisi mennä useampi vuosi, ettei minulla ollut ns. parasta ystävää. Kunnes sitten aloin opiskella kosmetologiksi aikuisiällä. Heti ekana päivänä törmäsin koulun aulassa luokallani olevaan Niinaan. Meillä synkkäsi niin hyvin, että ruokalassa joku kysyikin, olemmeko olleet lukiossa tmv. samaan aikaan.
Useamman vuoden ajan olimme parhaat ystävät ja koimme paljon niin hyvää kuin huonoa. Ei ollut asiaa, mistä en olisi voinut kertoa Niinalle tai hän minulle. Ei ollut viikonloppua tai baarireissua, jossa häntä ei olisi saanut seuraksi.

Kosmetologikoulun jälkeen olin hetken kosmetiikkamyyjänä, kunnes hakeuduin takaisin toimistoduuneihin. Siellä tutustuin useisiin mukaviin ihmisiin. Ja löysin hyvän ystävänkin, tällä kertaa miespuoleisen. Siinä missä vietin aikaani Niinan kanssa, vietin aikaa myös Kimmon kanssa. Meillä synkkasi loistavasti.

Niina oli sinkku koko sen ajan, kun olimme tunteneet. Itse olin tahollani naimisissa, toista kertaa. Sitten Niina löysi miehen, kihlautui ja suunnitteli sekä perhettä että häitään. Minun oli tarkoitus meikata hänet tuohon tärkeään päivään. Näimme harvemmin, mutta se ei häirinnyt minua vielä tässä vaiheessa. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että en saa Niinalta vastausta tekstareihini. Laitoin sitten kysymyksen, miksei vastaa, mutten saanut siihenkään vastausta? Kyselin asiasta hänen äidiltäänkin, josta oli myös tullut minulle läheinen. En saanut vastausta sieltäkään.
Häät pidettiin, en saanut kutsua, en edes peruutusta meikkaukseen. Niinalle syntyi kolme lasta. Hän on ilmeisen onnellinen. Vielä tänä päivänäkään en ole saanut tietää, mihin ystävyytemme valui? Kaipaan ajoittain Niinaa, meidän yhteisiä hetkiämme ja ystävyyttämme. Jossain vaiheessa olin valmis tekemään mitä tahansa, kunhan saisin ystävyyden takaisin.

No, minulla oli edelleen Kimmo ja on vieläkin. Mieheni tulee Kimmon kanssa loistavasti juttuun. Moni on kysellyt ja epäillyt, että meillä on Kimmon kanssa jotain sutinaa. Kuitenkin ystävyytemme on niin spontaania ja mahtavaa, ettei sellainen ole käynyt kummankaan mielessä. En osaisi edes kuvitella sellaista tilannetta :)

Kuitenkin kaipaan naispuolista ystävää. Naisilla on omat juttunsa ja murheensa, jotka toki voin kertoa Kimmollekin, mutta silti :) Kimmo kerran totesikin minulle: ”En keksi kyllä mitään sellaista asiaa, mikä saisi meidän ystävyyden loppumaan”. Hyvä niin :) Ja kiitokset siitä rakkaalle ystävälleni Kimmolle :)

Kang Chol-hwan, Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot

Lähes yhtä hyvä opus, kuin edellinen, Suljettu maa - elämää Pohjois-Koreassa. Suosittelen tätäkin, jos haluat todella tietää mitä Japanista Pohjois-Koreaan muuttaneet ihmiset kokivat!

************
Kommunistipuolueen lupaukset vauraudesta ja hyvästä asemasta houkuttelevat Kangin perheen muuttamaan kapitalistisesta Japanista takaisin sodan haavoista toipuvaan Pohjois-Koreaan. Täydellinen elämä Kim il-Sungin työläisten paratiisissa jää kuitenkin haaveeksi. Kangit antavat jälleenrakennukselle kaikkensa, mutta heidät suljetaan poliittisina vankeina kymmeneksi vuodeksi keskitysleirille. Kang on vangitsemisen aikaan kymmenvuotias; leirin epäinhimilliset olot ovat hänelle arkipäivää jo varhaisteini-iässä.

Pienet asiat piristää

Eilen chihututtuni kävi kylässä ja täytyy sanoa, ettei mikään piristä niin paljon kuin kahden hauvan leikkiä :)

Pinkki sai siis eilen vieraakseen Myyn, eikä vauhtia puuttunut :) Vierailun jälkeen Pinkki oli niiiiiiin väsynyt :)

Kuten kuvasta näkyy, vauhtia riitti :D

Elämä soljuu eteenpäin

Sairausloma ja kaksi viikkoa kesälomaa on nyt pidetty. Olen kolmatta päivää töissä lomien jälkeen. Pitäisi jaksaa vielä 2,5 pitkää viikkoa… Verenpaine nousi jo heti maanantaina, kun esimieheni meilaili omalta lomaltaan. Piti vedellä henkeä ja rauhoittua hetkisen :P

Paluu töihin on tapahtunut suht hyvin. Pelkäsin, miten minuun suhtaudutaan sairauslomani takia, muttei kukaan ole vielä mitenkään erikoisesti suhtautunut. Normaalit lomakuulumiset on vaihdettu ja työt soljuu etiäpäin.

Sairausloman aikana en tehnyt kummempia, paitsi koirapuistoilin Pinkin kanssa mahdollisimman usein ja muuten tuli ulkoiltua tai oltua kotona.

Kesäloman eka viikko meni mökkeillessä ja sukuloidessa rakkaan serkkuni luona Joensuussa. Toka viikko sitten oltiin vain kotosalla, en nyt muista mitään mainitsemisen arvoista siitä :D

Eilen meillä oli 8 vuotishääpäivä ja tänään 10 vuotiskihlapäivä… Aika kuluu niiiiiiiin nopeasti, ainakin tuntuu siltä. Tosin tällä hetkellä, kun odottaa loppua kesälomaa, se matelee.

Pinkki on sosialisoitunut ja reipastunut kamalasti sitten meille tulon jälkeen. Ihmiskontaktit on haaste vieläkin, mutta tuttuja ihmisiä Pinkki menee jo reippaasti itse moikkaamaan :)