lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kevät on täällä ja niin myös viikkonloppu

Ruusut ilahduttaa aina, sain niitä eilen :) Ihan vaan töistä, mutta kuitenkin. Perjantai toi hyvän mielen ja nautin taas täysillä tästä viikonlopusta.

Tänä aamuna suuntasin jalkahoitoon, kestopedikyyriin ja kynsihuoltoon. Oli aivan ihana sessio ja todella rentouttava.

Rentoa hetkeä seurasi Petexpossa käynti ja täytyy sanoa, ettei lapset ja varsinkaan noin isoina annoksina, ole mun juttu. Mua ahdisti ja voisin sanoa olevani allerginen lapsille :P

Nyt illalla käytiin Pinkin kanssa yli tunnin lenkillä ja huomaa, miten pikkuhauva nauttii siitä, ettei ole pakkasta ja lunta. Tuoksut ja äänet kiinnostivat kovasti <3

Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoilleni <3


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Koirakavereita kylässä

Eilen meillä oli kylässä koirakavereita. Chihuahuat Myy ja Taika. Myy oli Pinkille uusi tuttavuus.

Hyvin meni pari tuntinen ihmetellessä hauvojen tutustumista ja temmeltämistä. Myylle kissa oli uusi tuttavuus ja onneksi Bomo on rauhallinen ja kiltti.

Illalla Pinkki vielä kiusasi Bomoa ja yritti saada leikkimään, mutta selvästi oli jo väsynyt :)

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ahdistaa, keväästä huolimatta

Tänään olen pari kertaa meinannut pillahtaa itkuun... Kiire on töissä ja tuntuu, etten ehdi tehdä mitään siellä... Ja tiedossa on mahdollisesti lisääkin tekemistä :/

Illatkin ovat tällä viikolla täyteen buukattuja, niin etten ehdi minään päivänä jäädä pidempään töihin, kun on mm. koirakoulutus keskiviikkona. Ei ole hyvä olla ihmisen :/

Samalla pelkään loukkaavani jotain sillä, etten vain jaksa. Kirjoitanko nyt jotain liikaa jostain tai teen väärin, en tiedä. Henkinen väsymys näkyy jo syömättömyytenä ja kärttyisyytenä. Hieman helpottaa kotona, kun kissa ja koira tulevat lähelle :)
Pelkään myös, että masennus saa yliotteen ja en vain enää jaksa... Sairauslomalle en haluaisi, mutta onko vaihtoehtoja, jos tulee tarpeeksi väsyneeksi? Tekisi mieli vain sulkea puhelin ja kadota hetkeksi muulta maailmalta...

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kevät tulee

Viereisen ison, kämmenen kokoisen konnan bongasin viime viikolla Viikin kirjaston vierestä. Se oli kohmeessa ja mietti missä voisi lämmitellä :)

Eilen ja tänään on ollut mahtava ilma ja tokihan minä olen pääasiassa viettänyt ne päivät sisällä / töissä.


Tänään on Kirjan ja ruusun päivä ja sen takia suuntasin töistä Itäkeskukseen, jotta saisin noudettua Tuomas Kyrön uutuuskirjan, Miniä. Tavoitteena oli mennä Suomalaisesta hakemaan se, koska kyseisillä sivuilla oli mainittu, että sieltäkin niitä saisi. No, kyseinen puljupa oli sitten remontissa ja aukeaa vasta vapun jälkeen. No, suuntasin sitten Akateemiseen kirjakauppaan josta ostin parilla kympillä pokkareita ja sain kirjan :)

Jaksamisen kanssa on niin ja näin... Tunnen, että menen nyt äärirajoilla :/ Mutta minkäs teet...

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Ripsipidennys - ihanuutta

Lauantaina ystäväni laittoi minulle pitkästä aikaa ripsipidennyksen. Miten olen osannut elää ilman sitä? Kulmissa pigmentointi ja ripsissä pidennys, mitä muuta tarvitaan enää? :D

Edullisen ja laadukkaat pidennykset voi hankkia ystäväni hoitolasta täältä
Kauneusstudio Beauty Nina »

Keväisiä hankintoja

Tämän syötävän ihanan laukun löysin MouMou:n blogin perusteella ja siis pistin heti tilaukseen Gina Tricotista... Sinne menee lompakon lisäksi hyvin iPad ja perinteinen kalenteri :) Ihana piristys arkeen <3

Mitä tuohon blogiin tulee, luen sitä silloin tällöin ja tosiaan kuuluu sarjaan "blogi, jonka kirjoittaja saa ilmaiseksi tuotteita" :) Ehkä minäkin joskus? :D

Kuvan kengät ostin eilen DinSkosta... Eilen oli ihana ilma ja ajattelin, että tarvitsen jotkut kesäiset kengät... En malta odottaa, että pääsen näillä tepastelemaan :)

torstai 12. huhtikuuta 2012

Pehkonen, Marja: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta

Mielenkiintoinen kirja Helsingin hautausmailla olevista haudoista ja niiden historiasta. Tosin itse jäin kaipaamaan enemmän tietoa Helsingin ortodoksisen hautausmaan historiasta ja siellä olevista lukuisista kauniista ja isoista haudoista ja kappeleista.

******************
Kirja Helsingin lukuisista erilaisista hautausmaista, joista monet ovat unohtuneet. Runsaasti kuvitettu teos johdattaa helsinkiläisvainajien leposijoille aina 1500-luvulta lähtien ja tutustuttaa myös hautauskulttuuriin ja hautakivien taakse kätkeytyviin kiehtoviin tarinoihin.

Kirjan ja ruusun päivä 23.4.2012


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Paluu arkeen ja pettymys

Tyhmyyttäni luin kännykästä työsähköpostit jo maanantai-iltana... Verenpaine nousi ja mieliala tipahti :( Monta asiaa, jotka olisi pitänyt tehdä toisin ja ottaa huomioon, oli huomioimatta. Ei auttanut laittaa kuin leuka rintaan ja suunnata eteenpäin pettymyksissä.

Eka duunipäivä loman jälkeen oli... sanotaanko, että osaltani täynnä kirosanoja ja vitutusta... Ei siitä enempiä.

Töiden jälkeen mulla oli aika psyk.polille. Ogelista oli muuttanut viime viikolla Malmille ja sinne löysin ihan helposti. Vartin odottelin ja menin kysymään, mikä meininki.

Jälleen kerran oma esh oli sairaana ja on pidempään... Kukaan ei ollut vain vaivautunut ilmoittamaan mulle. Sitten kysyin, miten ja kelle saan uuden ajan... Ööö, ei ole vielä määritetty tuurajaa. Siis jo toinen kerta tuolla!

Lopulta sain soittoajan kahden viikon päähän hoitavalle lekurille, josta kirjoitin jo aiemmin. Ei kun odottelemaan.. Mutta täytyy sanoa, että jos olisin yhtään heikompi ja heikossa kunnossa, ei Malmin junarata olisi ollut huono idea :(

Onneksi huomenna on taas päivä opintojen äärellä...

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kalterimaisema - näköaloja vankilamuseon kävijälle

Lukasin tämän, vankeinhoidon historiasta sekä vankilaelämästä ennen ja nyt, kertovan kirjan yhtenä viikonloppuna. Kävin Hämeenlinnan vankilamuseossa ja sieltä tämä tarttui mukaan 2,50e hintaan :)

Mielenkiintoinen kirja, mikäli kiinnostaa yhtään vankilat ja vankeinhoidon historia. Kirjoituksia värittämässä on runsaasti kuvia ja se tekee kirjasta entistä mielenkiintoisempaa.

Otan vastaan mielelläni vinkkejä aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

Talvilomailua

Talvilomalla kun ollaan, maanantaina aamu alkoi vieressä näkyvissä tunnelmissa.

Hyppäsin siis taksiin klo 6.30 ja lunta oli paikoin tullut kuulemma jopa 17 cm!

Tallinnassa lähinnä shoppailin Rocca al Maressa hetken, sitten kipasin Virukeskuksessa ja Kolmen sammakon grillin kautta takaisin satamaan ja kohti Stadia. Kaiken kaikkiaan 8 tuntia tuli hengattua Tallinnassa :)

Tiistai meni sitten nukkuessa ja ollessa kotona, kerätessä voimia ja toipuessa aikaerosta :D

Keskiviikkona suuntana oli Hämeenlinna, jossa tarkemmin Hämeenlinnan vankilamuseo. Mielenkiintoinen paikka vierailla, vaikkakaan ei vetänyt vertoja Kakolalle. Ainoa häiriötekijä tuolla oli kaksi vanhempaa naista, jotka suureen ääneen puhuivat kokoajan ja kailottivat... Kaikki eivät osaa ilmeisesti käyttäytyä museossa?
No, samalla kurkkasin Historiallisenkin museon, joka oli aika mitään sanomaton, mutta onneksi ilmainen :)

Torstaina kotona tuli tehtyä kuukausittainen viikkosiivous kotona :D Eli aivan, harvemmin tulee siivottua, mutta silloin siivoan kunnolla, eli pölyt ja imurointi :)

Siivoamisen jälkeen suuntasin Kantsun Prismaan, josta taas, ylläri ylläri, tarttui mukaan muutama kasvi :)

Mukaan tarttui:
- perhoskämmikkä
- perunanarsissi
- pääsiäisleikkokukkia
- palmuvehka

Huomista jo odottelen, pari ihanaa ystävää tulee kylään :) Syödään ja vietetään iltaa hyvässä porukassa :)

Rauhallista Pääsiäistä siis kaikille lukijoilleni <3

Pääsiäistoivotus


Olen ortodoksi ja ylpeä siitä. Ne, jotka jotain ortodoksisuudesta tietävät, tietävät, että Pääsiäinen on ortodoksille juhlien juhla, kuten luterilaiselle on joulu.

Pääsiäinen Jeesuksen ylösnousemuksen juhla. Se on kirkkovuoden vanhin ja tärkein juhla. Tarkemmin pääsiäisestä voi lukea vaikkapa Wikipediasta. 

Ennen pääsiäistä on ns. Suuri paasto, jota joskus haluaisin kokeilla. Tai aloittaa vaikka hieman pienemmällä paastolla, sillä niitähän meidän kirkkovuosi pitää sisällään useita.


Pääsiäisenä ortodoksit tervehtivät toisiaan pääsiäistervehdyksellä:

Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!

Kreikaksi: Χριστός Ανέστη! Αληθώς Ανέστη! (Christos Anesti! Aleithos Anesti!)



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kevätmessut

Kipasin eilen Kevätmessuilla elämäni ekaa kertaa. Osittain tämän kasvi-innostukseni takia ja osittain ihan duuninkin takia.

Menin heti aamusta lauantaina, onneksi oli kutsukortti, jolla pääsi jonojen ohi.

Ihmisiä oli aivan tajuttoman paljon, joten hermo meinasi palaa monta kertaa. Miksi ihmiset eivät osaa käyttäytyä messuilla? Pysähdellään kesken kaiken ryysiksessä ja näin sitten topataan koko porukan kulki :P

No, hankin messuilta yhden uuden laukun (joo, tosi puutarhaa :D) sekä kaksi villiviinin taimea parvekkeelle. Tänään istuttelin ne, kuten ylhäällä olevasta kuvasta näkee :)

Lisäksi messujen jälkeen ostin Prismasta kukkasipulimixin, jotka myös istutin juuri yhteen ruukkuun. Pidän niitä näin aluksi sisällä, kun vielä näyttää pakkasta olevan... Mutta pääsevät sitten tuonne ulos, kun yöpakkaset hellittävät.

Kevätmessut 31.03.2012